Vähitellen seuratessa keskustelua sosiaalisesta mediasta ja tietokäsityksestä yleensä herää huomaamaan, opettajakin, että elämme Uutta aikaa. Wuhuu.
Ja milloinkas tällainen ajatus osuvimmin jysähtää päähän? Ylioppilaskirjoitusten aikaan. Sattui myös niin sopivasti, että takana on juuri käyty uraauurtava puhumisen kurssi, ja tuoreeltaan voi sanoa että se on muuttanut omaa käsitystä opettamisesta enemmän kuin 10 edellistä vuotta. Mitä tästä kaikesta jää käteen, en tiedä, mutta myrskynsilmässä ollaan.
Myrskyssä on kaksi varsinaista tuulensuuntaa. Toinen on TIETO. Olemme jo pitkään koulussa ihmetelleet, onko tiedon opettaminen millään tasolla järkevää, kun kaikki maailman tieto on saatavilla KVG (enkä tässä yhteydessä halua alkaa kiistellä, mikä on oikeaa tietoa, varmaa tietoa, hyväksyttävää tietoa -- kyllä se löytyy, kun tarpeeksi monta kertaa KVG, pähkinänkuoressa). Tietoon liittyy myös asiantuntijuus, mutta ovathan ne kaksi eri asiaa: nuori lukiolainen voi tietää monta asiaa, jotka koulussa on opittu, mutta ei se hänestä asiantuntijaa vielä tee. Ehkä koulun paikka on miettiä, mitä työkaluja nuori ihminen tarvitsee, jotta hänestä voi joskus vielä tulla Asiantuntija? Ja kysymys kuuluu, miten asiantuntijoita saadaan aikaiseksi? Pänttäämällä johonkin työ-kesto-ulkomuistisäiliöön niin paljon Tietoa kuin mahdollista?
Se toinen tuulensuunta on SOSIAALISUUS, yhteiskunnassa yhdessä toimiminen. Paljon on skeidaa satanut koulun ja opettamisen niskaan siitä, että emme pysty koulimaan toisiamme tarpeeksi sosiaalisiksi. Viestintäkeinot nykyisällään mahdollistavat ja edellyttävät sosiaalista yhteistä paljon enemmän kuin ennen: harvassa on nuori ihminen, joka koulupäivänsä jällkeen sulkeutuu omaan huoneeseensa vain kuuntelemaan musiikkia tai tekemään läksyjä, näinä aikoina olemme yhdessä 24/7. Näinhän se on? Tässä yhteydessä kysymys kuuluu, tarvitaanko enää enemmän sosiaalisuutta? Niin, tarvitaanko? Tarvitaanko todella?
Itsestäänselvästi tulee vastanneeksi, että tarvitaan. Tyhmä se, joka muuta väittää.... Tarvitaan syvyyttä, laajuutta, hierarkisuutta, konventioita, aitoa hyväksyvää kommunikaatiota, kuuntelemista, kuulluksi tulemista, auktoriteetin uskoa, sen uskottavuutta, elämänviisautta, moniäänisyyttä, puhumista. Voi hyvä tavaton, onhan kommunikaatio muutakin kuin näppäriä sormenpäitä!
Jospa koulun tehtävä on aktivoida aivojen ja sormenpäiden ohella ne muutkin kehonosat. Siinä sitä työsarkaa riittäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti